IMG_20170514_210023
Ihmiset ovat terveempiä ympäristöissä, joissa säilyy kosketus luontoon. Kaupunkeja ei pidä rakentaa liian tiiviisti, eikä päällystää liiaksi kivillä ja asfatilla. Tämänkertainen vieraskynämme on professori Tari Haahtelan kirjoitus, joka valottaa perusteita siihen, miksi kaupungeissa tarvitaan luontoa, päällystämättömiä alueita, puistoja.

Luonto lähelle ja terveydeksi

Väestönkasvu ja kaupungistuminen kiihtyvät miltei kaikkialla maailmassa. Vuonna 1850 maailmassa oli ehkä 700 miljoonaa ihmistä, nyt 7,4 miljardia. YK laskee, että 2030 jopa 70 % maailman väestöstä asuu kaupungeissa.

Kaupunkisivilisaatio on tuonut puhtautta, terveyttä, elinvuosia ja helpottanut elämää, mutta uusia sairauksia on tullut tilalle. Kansanterveyttä uhkaa joukko kroonisia, tarttumattomia tauteja ja häiriöitä, kuten astma ja allergia, diabetes, suolistosairaudet, metabolinen oireyhtymä, sydän- ja verisuonitaudit, syöpä, neurologiset sairaudet ja mielenterveyshäiriöt. Monien sairauksien ehkäisyä on oleellisesti parannettu vaikuttamalla tunnettuihin riskitekijöihin, jotka selittävät kuitenkin vain osan kroonisista taudeista eivätkä ole paljastaneet kaikkia yleistymisen syitä. Mainituille sairauksille on usein ominaista lievä tulehdustila ja immunologinen epätasapaino.

Kaupungistuneiden väestöjen elintavat ja ympäristö ovat muuttuneet tavalla, joka on yksipuolistanut ihmisen mikrobistoa (normaaliflooraa) ja vaikuttanut immuunisäätelyyn. Kaupunkiympäristöstä puuttuu tekijöitä, joita immuunijärjestelmä tarvitsee oppiakseen sietämään vieraita biopartikkeleita ja valkuaisaineita, erottaakseen vaarallisen vaarattomasta (esim. allergia) ja oman vieraasta (esim. autoimmuunireaktiot). Yhä useamman nuoren nenän limakalvo tulehtuu, kun siihen lennähtää koivun siitepölyhiukkanen. Olemme herkistyneet luonnolle, alkukodillemme. Luonnon antama suoja on heikentynyt.

Avainkysymys on altistumisen väheneminen ympäristön (maaperän) suojaaville mikro-organismeille. Kaikki mitä syömme ja juomme, hengitämme ja kosketamme muokkaa elimistömme mikrobistoa niin suolistossa, iholla kuin hengitysteissä. Tämä mikrobisto välittää omien solujemme ja ympäristön välistä vuoropuhelua, muokkaa ja tasapainottaa vastustuskykyä ja tukee terveyttä.

Kaupungistumisen valtavirtaa ei voi kääntää, mutta luontoa voidaan tuoda kaupunkiin. Moninainen vihreys, pienimuotoinen kaupunkiviljely ja pieneläinpihat voidaan rakentaa nykyistä paremmin kaupunkiin sisään. Melkein jokainen voi kasvattaa vaikka kukkaruukussa jonkun yrtin ruokapöytään, suosia lähiruokaa ja liikkua luonnossa.

Alkuvuonna lääkäreistä ja biologeista koostunut asiantuntijaryhmä ehdotti luontoaskelta tilanteen parantamiseksi ja tutkimuksen kohteeksi. Tarvitsemme uutta tieteellistä näkökulmaa, joka avaa immuunisäätelyyn vaikuttavia arjen tekijöitä. Mutta tiedämme jo luontoyhteyden olevan terveyden edellytys. Monialainen yhteistyö on välttämätöntä terveydenhuollon asiantuntijoiden, biologien, ympäristöosaajien, elintarvikesektorin, kaupunkisuunnittelijoiden ja päättäjien kesken. Luonnon monimuotoisuuden hupeneminen niin makro- kuin mikrotasolla on ihmiskunnan suurimpia uhkia ja se tapahtuu lähellä meitä jokaista.

Tari Haahtela
professori emeritus
HYKS, Iho- ja allergiasairaala ja Helsingin yliopisto

Mainokset