IMG_3374

Seela Sellan 80-vuotisjuhlamonologi, ”Pieni eläin” on voimakas kannanotto luonnon puolesta. Teksti on Leena Tammisen. Persoonallinen esitys pohtii lempeän satiirisesti, mitä nykyihminen tietää luonnosta ja mitä luonto voi opettaa. ”Meteliin kaikki hukkuu. Hiljaisuus on täynnä ääniä”.

Metsässä elämisen jälki, perinne, on yhä osa yhteistä muistiamme, ja sen häviäminen olisi ei vain biologisesti vaan myös kulttuurisesti katastrofi”, kirjoittaa professori Sami Rintala esityksen käsiohjelmassa (Rintalan koko teksti osoitteesta: kulttuurikone.fi).

Miettiessään Eteläpuiston merkitystä Seela Sella muistelee itseään koululaisena Tampereen tyttölyseossa ja hyppytunteja läheisissä puistoissa. Hän laajentaa nopeasti puistot globaaliin yhteyteen, koko maapallon näkemiseen: ”Tuokin puu on osa maailman metsiä.”

Tampere on Seelan kaupunki: ”Tämä on huikea kulttuurikaupunki, joka on syntynyt koskivoimalla, työväen ja tehtaiden vuorovaikutuksesta. Tehdaskaupungista on kehittynyt todellinen kulttuurikaupunki, jossa on kaikki: historia, taide ja tiede, mutta myös luonto: koski, harju ja kaksi suurta järveä.” Omakohtaisesti hän tietää miten Tampereella teatteritoiminta on vuosikymmenien ajan kasvattanut nuoria ihmisiä. ”Tuotannollinen työ ja kulttuurityö ovat täällä ravinneet toisiaan”, hän sanoo, ja kiteyttää: ”Historia on sitä, mistä ihmiset ovat kasvaneet.”

Seela Sellan edelleenkin jatkuvan työuran aikana on toteutunut sekä teollinen että digitaalinen vallankumous. Hän miettii mihin vaiheeseen inhimillisyys on jäänyt, ja missä se mahtaa olla seuraavan sadan vuoden kuluttua: ”Kuussa ja Marsissa on tietysti käyty, mutta millainen on ihminen? Onko Eurooppa olemassa? Puhutaanko suomea, ylipäänsä inhimillisiä kieliä? Onko ympärillä luontoa, metsiä?”

Tampereen nykyistä elämänmenoa seuratessaan Seela pohtii: ”Jos Tamperetta muutetaan kauheasti, eivät tulevat polvet tunnista sitä enää siksi, jollaiseksi aiemmat polvet ovat sen saattaneet. Muutosten pitäisi lähteä ihmisistä itsestään, ei ylempänä olevien päättäjien pöydiltä.”

Seela ajattelee, että asukkaiden pitää ottaa vastuu omasta kaupungistaan eikä antaa periksi. ”Mitään ei ole saatu ilmaiseksi, taistelutta. Kaupunki on asukkaiden, ei päättäjien. Päättäjät ovat asukkaiden valitsemia, mutta suhde ei pääty valintaan vaan valitsemiemme päättäjien työskentelyä pitää seurata, pitää osallistua.”

Seelan monologissa ”Pieni Eläin” itse on koko suuren luonnon metafora. Luonnon, jonka ihminen kuvittelee voivansa ostaa ja omistaa.
Ihmiset haikailevat usein, mitä yksi ihminen voi tehdä ja mitä luonnon puolesta voi ylipäätään tehdä. Seela vastaa: ”Jokainen kohdallaan voi tehdä osansa. Nyt meidän tärkein työmme ja velvollisuutemme on suojella luontoa, koska taistelemme nopeutuvaa ilmastonmuutosta vastaan. Kaupungistumisen aikakautena kaupunkiluonto on haavoittuva ja herkkä, ja meille elintärkeä. Kaikilla on vastuunsa siitä, ettei myöskään kaupunkiluontoa pilata.

 

 

Mainokset