Adressissa Eteläpuiston puolesta jo 10 300 allekirjoittajaa

 

Miten rannan tunnelma muuttuisi, jos puiston tilalla olisi kerrostaloja? Moni on sitä miettinyt, ja nimiä kertyy edelleen: puiston säilyttämisen puolesta on allekirjoituksia heinäkuussa 2018 jo 10 300. 

Muita kesän puistoasioita: Aamulehti kertoi 24.6. Tampereen kaupungin ”lopettavan seitsemän leikkipuistoa” tänä vuonna, ja poistavansa niitä lisää 13 vuoteen 2020 mennessä. Syynä kerrottiin olevan 3000 euron vuotuiset ylläpitokustannuḱset sekä erittäin kalliit peruskorjaus- ja uusimishinnat

Otsikko leikkipuistojen lopettamisesta oli loppujen lopuksi synkempi kuin jutun sisältö, sillä jutun mukaan kyseiset paikat aiotaan maisemoida puistoiksi. Se on hyvä puoli asiassa. Mutta mitähän lapset ja perheet  tuumaavat? Ovatko kiipeilytelineet ja muut välineet lasten leikeille välttämättömiä? Hiekkalaatikko varmaankin on välttämätön, mutta tuskin kovin kallis. Sellaisia voisi olla talojen pihoilla, mikäli pihaparkkipaikoilta luovutettaisiin tilaa.

Lopetettaviksi valittujen seitsemän puiston poistoa on perusteltu mm. niiden varustelun vaatimattomuudella.  Entä jos leikkipuistotelineiden ja olisi ihan vain luontoa: pensaita, kiviä, niittyä? Ne voisivat olla edullinen vaihtoehto, ja hyvinkin maisemoivia elementtejä. Vähän hoitamatonkin kaupunkiluontopalanen voisi kiehtoa lasten mielikuvitusta vähintään yhtä hyvin kuin rakennetut leikkialueet. Lapset voisivat semmoisessa innostua vaikka kuokkimisesta ja kylvämisestä, mene tiedä. Istuttaisivat vanhempineen syksyllä kukkasipuleita yhdessä.  Sellainen tukisi lasten luontosuhteen rakentumista kaupungistuvassa kasvuympäristössä.

Luontosuhde hoitaa, ihminen elpyy luontoympäristössä –  kaikenikäisenä.  Eteläpuistossa vaeltavat rauhalliset kävelijät, ja juoksevat reippaat kuntoilijat. Suuret puut luovat salaperäistä varjoaan. Sieltä löytää sekä muotopuutarhan tyylikkyyttä että kaupunkiluonnon kestävyyttä tukevaa ”vaihettumiskasvustoa”, kuten komeita, sinipunervina kukkivia takiaisia. Ne siivilöivät laskevaa aurinkoa kesäiltoina koivukujan vierillä ja niiden siemenet ravitsevat pikkulintuja syksyisin. 

Adressi Eteläpuiston puolesta on auki edelleen.

 

 

Tutkija Eteläpuistossa

Eteläpuiston ystäväksi tunnustautuva Heta Elena Heiskanen (HTM,VTM) väitteli Tampereen yliopistossa 11.5.2018 julkisoikeuden alalta. Väitöskirjan suomenkielinen nimi on ”Vihertyvämpää ihmisoikeussuojaa kohti: Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ympäristökäytännön kehittymisestä”. Hän on tutkinut oikeustapauksia erilaisissa ympäristöön liittyvissä tilanteissa.

Heta-Elenan väitöstutkimus osoittaa, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on turvannut ympäristön etua ja tarjonnut tukeaan myös kansallisten ympäristölainsäädäntöjen noudattamiselle. Tulevaisuudessa tuomioistuin voisi nykyistä selvemmin tunnustaa ihmisten oikeuden terveelliseen ympäristöön.

Aiemmin Heta-Elena on tutkinut perustuslain 20§:n ympäristöperusoikeuden sisältöä ja toteutumista sekä ympäristösovittelua. ”Perustuslain 20 § turvaa esimerkiksi tiedonsaantioikeuksia, osallistumisoikeuksia ja muutoksenhakuoikeuksia ympäristöön liittyen. Lisäksi se luo viranomaiselle velvoitteen pyrkiä turvaamaan terveellinen ympäristö jokaiselle”.

Kotimaisten oikeusasteiden jälkeen on vielä mahdollisuus valittaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. ”Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiot tuovat parhaimmillaan turvaa yksilöille ja ympäristölle, koska sillä tuomioistuimen linjaus määrittää Euroopan vähimmäissuojatasoa.”

Heta-Elena sai tutkimustyöstään pontta kannustaa kansalaisjärjestöjä, yksittäisiä ihmisiä ja tutkijoita tukemaan osaltaan ympäristöoikeuskäytäntöjen kehitystä. ”Se kehittyy, kun ihmiset ovat aktiivisia ja tekevät valituksia –jopa jo ennen kuin haittaa on päässyt syntymään”. Kotimaisissakin kaavakysymyksissä tai vaikkapa sisäilmaongelmatilanteissa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen nykyinen oikeuskäytäntö voi antaa tukea argumentointiin.

  ”Saisiko olla ympäristökonfliktisoppaa ”–hanke tuotti laajan videopankin, jossa asiantuntijat ja ympäristöaktiivit kertovat maankäyttöön liittyvistä haasteista (ymparistokonfliktisovittelu.fi). ”Eräs graduntekijä kommentoi, että sai uuden tavan tehdä tutkimusta, kun kuunteli lenkkeillessään videoita kuulokkeilla.”

Parhaillaan Heta-Elena työskentelee Strategisen Tutkimuksen Neuvoston ”Kestävän kasvun avaimet”– tutkimusohjelman rahoittamassa monitieteisessä ja monivuotisessa tutkimushankkeessa ”All Youth – kaikki nuoret haluavat määrätä elämästään” (allyouthstn.fi). Hanke ei ole perinteistä tutkimustiedon keruuta, vaan meneillään oleviin suunnitelmiin osallistuvaa, vuorovaikutteista toimintatutkimusta. Hankkeessa tehdään yhdessä nuorten kanssa lausuntoja lakihankkeisiin ja tuetaan nuorten äänten kuulumista esimerkiksi Hiedanrannan alueen suunnittelussa. ”Sain itsekin kimmokkeen aktiiviselle kansalaisuudelle lapsuudessa ja nuoruudessa, kun suku oli mukana pyörittämässä kyläkoulua Halmeniemellä. Se kimmoke on säilynyt tänä päivänäkin”. Kyläkoulutarinasta on tehty viime vuonna dokumentti ”Kun koulu vapautui vankilasta” (http://www.mediaali.fi/halmeniemenkoulu/). Eteläpuistoa suojelevaa kansalaisliikettä Heta-Elena kannustaa rauhalliseen pitkäjänteisyyteen.

Lähteitä:

Heta-Elena Heiskanen (academic dissertation): Towards Greener Human rights Protection Rewriting the environmental Case Law of the European Court of Human Rights, Acta Universitatis Tamperensis; 2367, Tampere University Press, Tampere 20018

( ilmestyy sähköisenä sarjassa: Acta Electronica Univeristatis Tamperensis: 1873, Tampere University Press 2018)

Saako olla ympäristökonfliktisoppaa? Kotisivu: ymparistokonfliktisovittelu.fi

Nuorten Agenda 2030. kestavakehitys.fi, valtioneuvosto.

Eteläpuisto kuuntelee hiljaisuutta

Miten tämän päivän kaupunkilainen kokee kotiseutunsa? Miten kaupunkiin voi kotiutua? Riittävätkö perusteluksi palvelut ja kulkuyhteydet? Entä jos lähiympäristö muuttuu jatkuvasti ja asukkaat, kaupat, reitit ja rakennukset tulevat ja menevät. Hälyisyys on epäterveellistä. Kaupunkilaisen suhde luontoon on muuttunut pelkäksi kuluttamiseksi, vaikka meidän pitäisi tietää paremmin: olemme riippuvaisia luonnosta ja sen kestokyvystä kaikin tavoin.

Kaupungeilla on historiansa, seutukunnasta nousseet kertomuksensa, miten kukin kaupunki on syntynyt juuri sijaintipaikalleen. Kaupunkiympäristö on arvokas, jos se saa kertoa tarinaansa vanhoin rakennuksin ja ajan myötä muotoutunein kulkureitein, puistoin ja muistelupaikoin. Luonteikkaaseen kaupunkiin haluaa tutustua ja kotiutua. Kotiutuminen merkitsee liittymistä, jatkuvuutta sekä intoa huolehtia ja kantaa vastuuta omasta ympäristöstä.

Kulttuuriympäristöjä suojellaan lainsäädännöllä, ympäristö- ja kulttuurihallinnon yhteistyöllä ja kansalaisten toiminnan avulla. Konkreettinen esimerkki on maailmallakin tunnustusta saanut Kansallisen Kaupunkipuiston käsite, joka on määritelty Maankäyttö- ja rakennuslaissa.

Kansallinen Kaupunkipuisto on arvomaisemien verkosto: kulttuuri- ja luonnonmaisemien sekä virkistysalueiden muodostama ehjä, laaja kokonaisuus. Päätös asiasta tarkoittaa sitä, että kaupunki on sitoutunut suojelemaan kulttuurihistorialliset arvonsa ja kaupunkiluontonsa tuleviakin polvia varten.

Itsekukin tämän arvon saanut kaupunki on kehittänyt kaupunkiaan kestävällä tavalla. Kaupunkipuistopäätöksen saaminen on edellyttänyt vuosien työn: kaupunkimaisemaa ja -historiaa on perusteellisesti tutkittu ja kartoitettu, ja luonto- ja kulttuuriyhteyksien kokonaisuuksia hahmotettu ja kuvattu. Etenkin luontokohteet tiiviisti rakennetussa ympäristössä ovat kaupunkipuistolle tärkeitä. Kaupunkiluonnon elinvoima tukee osaltaan myös ympäröivän seudun luonnon monimuotoisuutta ja ekologista kestävyyttä.

Jokaisessa Suomen kahdeksassa kansallisessa kaupunkipuistossa on nostettu kaupungin luontaista arvoa tavalla, josta kannattaa ottaa esimerkkiä. Enää on mahdollista perustaa enintään yksi tai kaksi uutta kansallista kaupunkipuistoa. Ehtiikö Tampere mukaan?

Esimerkiksi Turun kansallinen kaupunkipuisto on 15 kilometriä kulttuurihistoriaa Aurajoen varrella – historiallisesta Kuralan kylämäestä kaupunkipuistojen kautta Turun Linnalle ja Ruissaloon. Kaupunki on tuottanut runsaasti havainnollista esittelymateriaalia, kuten kävely- ja pyöräilykarttoja, kutsuakseen virkistäville tutustumisretkille Suomen vanhimpaan kaupunkiin.

Helsingissä ollaan parhaillaan määrätietoisesti pyrkimässä voimakkaasti kohti omaa kansallista kaupunkipuistoaan; siellä nähdään kirkkaasti asian merkitys kestävälle kaupunkisuunnittelulle.

Tampere on laatinut vuosina 2013 – 2016 tarveselvityksen kansallisesta kaupunkipuistosta. Tammerkosken ympärille rakentunut teollisuusmiljöö sekä arvokkaat luonnonmaisemat ja viheralueet kahden järven väliin muotoutuneessa kaupunkikeskustassa nähdään selvityksessä oleellisena osana Tampereen tarinaa ja kaupunkipuistoa. Ne ansaitsevat arvoisensa suojelun.

Tarveselvitys (”Tampereen Tarina”) julkaistiin kaksi vuotta sitten. Viime keväänä hanke sisällytettiin pormestariohjelmaan. Nyt pitäisi olla Kansallisen kaupunkipuiston hakemusvaiheen aika. Miksi asiasta vallitsee hiljaisuus?

Ympäristöjärjestöt ovat aktiivisia. Suomen Luonnonsuojeluliitto on julkaissut hyvää tietoa asiasta, ja Tampereen Ympäristönsuojeluyhdistys ry järjesti hiljattain ”Luonto lainassa” – viikon, jossa asia oli esillä.

Kaupungin asia on päättää mitä mahdollisesti etenevään Kansalliseen Kaupunkipuistoon tulisi kuulumaan, ja mitä ei. Puistojen puolustajat ovat hereillä. Eteläpuistoakin koskevat päätökset nivoutuvat kokonaisuuteen. Kaupunkilaisten tulee saada olla mukana omaa ympäristöään ja kaupunkiluontoa koskevassa toiminnassa. Tarjotaanko tähän tilaisuus, jää nähtäväksi.

 

 

Lähteitä ja linkkejä:

Maankäyttö- ja rakennuslaki § 68

https://www.turku.fi/kulttuuri-ja-liikunta/ulkoilualueet/puistot/turun-kansallinen-kaupunkipuisto

http://www.hameenlinna.fi/kansallinenkaupunkipuisto/https://www.pori.fi/kaupunkipuisto

https://www.hel.fi/helsinki/fi/asuminen-ja-ymparisto/luonto-ja-viheralueet/puistot/kaupunkipuisto/KKP/

http://kaupunkipuisto.fi

Click to access KKP_tarveselvitys_netti.pdf

sll.fi: kansallinen kaupunkipuisto

Lehtiartikkeli ”Arvokasta ympäristöä olisi syytä säilyttää”, DI Hannu Raittinen (Aamulehti B6 16.2.2018)

Alkuvuoden valoa Eteläpuistossa

Kiitollisina talvisista tunnelmista saamme reippailla virkistävillä puistoreiteillä, joita valo jo sävyttää.

Jatketaan innolla tänäkin vuonna! Ollaan kuulolla, ja positiivisella mielellä. Meillä kaupungin asukkailla on mahdollisuuksia vaikuttaa omaan ympäristöömme – käytetään niitä, edelleen!

Alkanut uusi vuosi on toiveikas: Tampere alkaa heräillä talviunesta ja toivottavasti jatkaa aktiivisesti työtä myös Kansallisen Kaupunkipuiston tavoitteen puolesta! Niin tekee Helsinkikin, ja kaupungin asukkaat vaikuttavat olevan mukana (http://kaupunkipuisto.fi/).

Saman arvon ansaitsisi myös Tampere, tämä harjujen, järvien, kosken ja kansallisten muistojen kaupunki. Ja siitähän ei Eteläpuisto saa jäädä pois!

Kaikkea hyvää ympäristön ystäville ja yhteistyölle!

 

 

Kuva: Eeva Leino

Rauhallista Joulua Eteläpuisto!

Vaiheikas vuosi on täyttymässä. Eteläpuisto on edelleen puisto. Tuhannet tamperelaiset ovat kuluneena Suomen 100. juhlavuotena monin tavoin ilmaisseet puiston suuren arvon virkistysalueena. Tämä arvostus sai tuen pormestariohjelmassa, joten   Eteläpuiston tulevaisuus on vehreä ja toiveikas.  Tampereen kaupunki vie eteenpäin Kansallista Kaupunkipuistohanketta.  Eteläpuisto on korvaamaton ja olennaninen osa Kaupunkipuistoa, mikäli Tampere tämän arvon saa.

Blogitoimitus toivottaa kaikille Rauhallista Joulua. Lämmin kiitos vieraskynäilijöillemme ja haastateltavillemme, sekä kaikille lukijoille ja mielipidekirjoittajille. Kirjoituksiin voi aina palatakin…

Hyvää Uutta Vuotta! Ensi vuonna jatketaan.

Kuva: Maisa Heiskanen

 

 

 

 

Seela Sellan sielu on Tampereen maisemassa ja tamperelaisuudessa

Seela Sellan 80-vuotisjuhlamonologi, ”Pieni eläin” on voimakas kannanotto luonnon puolesta. Teksti on Leena Tammisen. Persoonallinen esitys pohtii lempeän satiirisesti, mitä nykyihminen tietää luonnosta ja mitä luonto voi opettaa. ”Meteliin kaikki hukkuu. Hiljaisuus on täynnä ääniä”.

”Metsässä elämisen jälki, perinne, on yhä osa yhteistä muistiamme, ja sen häviäminen olisi ei vain biologisesti vaan myös kulttuurisesti katastrofi”, kirjoittaa professori Sami Rintala esityksen käsiohjelmassa (Rintalan koko teksti osoitteesta: kulttuurikone.fi).

Miettiessään Eteläpuiston merkitystä Seela Sella muistelee itseään koululaisena Tampereen tyttölyseossa ja hyppytunteja läheisissä puistoissa. Hän laajentaa nopeasti puistot globaaliin yhteyteen, koko maapallon näkemiseen: ”Tuokin puu on osa maailman metsiä.”

Tampere on Seelan kaupunki: ”Tämä on huikea kulttuurikaupunki, joka on syntynyt koskivoimalla, työväen ja tehtaiden vuorovaikutuksesta. Tehdaskaupungista on kehittynyt todellinen kulttuurikaupunki, jossa on kaikki: historia, taide ja tiede, mutta myös luonto: koski, harju ja kaksi suurta järveä.” Omakohtaisesti hän tietää miten Tampereella teatteritoiminta on vuosikymmenien ajan kasvattanut nuoria ihmisiä. ”Tuotannollinen työ ja kulttuurityö ovat täällä ravinneet toisiaan”, hän sanoo, ja kiteyttää: ”Historia on sitä, mistä ihmiset ovat kasvaneet.”

Seela Sellan edelleenkin jatkuvan työuran aikana on toteutunut sekä teollinen että digitaalinen vallankumous. Hän miettii mihin vaiheeseen inhimillisyys on jäänyt, ja missä se mahtaa olla seuraavan sadan vuoden kuluttua: ”Kuussa ja Marsissa on tietysti käyty, mutta millainen on ihminen? Onko Eurooppa olemassa? Puhutaanko suomea, ylipäänsä inhimillisiä kieliä? Onko ympärillä luontoa, metsiä?”

Tampereen nykyistä elämänmenoa seuratessaan Seela pohtii: ”Jos Tamperetta muutetaan kauheasti, eivät tulevat polvet tunnista sitä enää siksi, jollaiseksi aiemmat polvet ovat sen saattaneet. Muutosten pitäisi lähteä ihmisistä itsestään, ei ylempänä olevien päättäjien pöydiltä.”

Seela ajattelee, että asukkaiden pitää ottaa vastuu omasta kaupungistaan eikä antaa periksi. ”Mitään ei ole saatu ilmaiseksi, taistelutta. Kaupunki on asukkaiden, ei päättäjien. Päättäjät ovat asukkaiden valitsemia, mutta suhde ei pääty valintaan vaan valitsemiemme päättäjien työskentelyä pitää seurata, pitää osallistua.”

Seelan monologissa ”Pieni Eläin” itse on koko suuren luonnon metafora. Luonnon, jonka ihminen kuvittelee voivansa ostaa ja omistaa.
Ihmiset haikailevat usein, mitä yksi ihminen voi tehdä ja mitä luonnon puolesta voi ylipäätään tehdä. Seela vastaa: ”Jokainen kohdallaan voi tehdä osansa. Nyt meidän tärkein työmme ja velvollisuutemme on suojella luontoa, koska taistelemme nopeutuvaa ilmastonmuutosta vastaan. Kaupungistumisen aikakautena kaupunkiluonto on haavoittuva ja herkkä, ja meille elintärkeä. Kaikilla on vastuunsa siitä, ettei myöskään kaupunkiluontoa pilata.”

 

 

Tampere-päivä Eteläpuistossa

Tampere-päivänä 1.10. suunnistettiin gallerioiden kautta Eteläpuistoon ja keskusteltiin puistojen terveysvaikutuksista katoksen alla

Tänä vuonna Tampere-päivän ohjelmaan kuului puistopyöräily, joka ohjasi suunnistamaan taidegallerioiden viitoittamaa tietä Eteläpuistoon. Mukana olivat: Taidekeskus Mältinranta, Galleria Himmelblau, Hiekan Taidemuseo, Galleria Saskia, Tampereen Taidemuseo, Galleria Rajatila ja Valokuvakeskus Nykyaika. Lämpimät  kiitokset kaikille gallerioille ja etenkin Heiskasen Maisalle, joka reitin suunnitteli, piirsi ja piti koossa!

Tampereen syntymäpäivän kunniaksi Eteläpuiston keskusteluteltalla  kerrattiin tärkeimpiä puistojen terveysvaikutuksia.  Tässä tiivistelmää:

Puistomaiset ympäristöt tukevat stressaantuneen kaupunkilaisen terveyttä ja toimintakykyä. Tutkimusnäyttö on vakuuttavaa.  Luontokäynnit laskevat verenpainetta ja  stressihormonipitoisuutta, rauhoittavat pulssia ja lihasjännitystä. Luontoympäristö palauttaa tarkkaavaisuutta ja keskittymiskykyä paremmin kuin rakennetut ympäristöt. Luonto tukee luovuutta.

Metsäluonto auttaa sairauksien ennaltaehkäisyssä, työkyvyn palauttamisessa ja kuntoutuksessa. Luontoalueita on käytetty tukena mm.  miesten painonhallinnassa, maahanmuuttajien kotouttamisessa, nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä ja pitkäaikaistyöttömien aktivoinnissa. Uusista luontosovelluksista olisi hyötyä esimerkiksi työterveys- ja liikuntapalveluissa ja ikäihmisten palveluissa. Hyvinvoivalla kaupunkiluonnolla on potentiaalia parantaa kansalaisten terveyttä. Matkailijatkin valitsevat kaupungeista puistoisia kohteita.

Puistoalueita ei siis kannata pirstoa eikä pienentää.

Päivän päätteeksi Seniorikuoro Konkelon 12-miehinen kvartetti lauloi komeasti Gamlas Hemin portailla ja herätti kuulijoissa juhlavan Suomi 100 -tunnelman.

Eteläpuisto on Suomeakin vanhempi, osa Tampereen kasvoja.  Eteläpuisto ry sekä muut puiston ystävät ja adressin allekirjoittaneet toivovat, että Eteläpuisto säilyy tulevillekin tamperelaisille. Toukokuinen  pormestariohjelma lupasi puolustaa puistoa.  Miten linjaus toteutuu käytännössä? Neljän kuukauden hiljaisuus huolestuttaa. Tehdäänkö taas suunnitelmia kaupunkilaisilta salaa?

 

Vieraskynä – Anni Kytömäki

Syyskauden ensimmäisen vieraskynän,  Käytävä kaupunkiin, kirjoittaja on Anni Kytömäki, hämeenkyröläinen kirjailija, jonka palkittu esikoisteos Kultarinta sai muunmuassa Tampereen Kaupungin kirjallisuuspalkinnon.  Tänä kesänä ilmestyi Kivitasku. Tämä Annin toinen, komea teos sijoittaa ihmistarinansa  monitasoisesti  ympäristön, luonnonmaisemien ja maaperän jylhään pysyvyyteen.  Luontokartoittajan asiantuntemuksella ja luonnonsuojelijan  etiikalla Anni Kytömäki tutkii maisemia ja niiden muuttumista. Vieraskynässään hän kuvaa miten Pispalan puolelta Tampereelle kulkiessa metsäluonto saattelee  lähestyjää. 

Käytävä kaupunkiin

Kun lähden Tampereelle, matka alkaa tuulen huminasta. Linja-autolle kävellessä järvi päilyy peltojen takana, kaukana huutaa palokärki. Joskus näen metsäkauriin ylittävän tien sadan metrin päässä.

Bussipysäkille tallustaa 45 minuuttia. Siinä ajassa ehdin jo orientoitua toisenlaiseen ympäristöön, mutta usein silti haluan saapua Tampereelle vaivihkaa, vähä vähältä. Laskeutuminen autosta suoraan Hämeenkadun varteen on turhan suuri kontrasti siihen nähden, millaisista oloista bussiin nousen.

Länsipuolelta tullessa vaivihkainen saapuminen ihmisten ilmoille on helppoa. Bussista voi jäädä Haulitornin pysäkillä ja kavuta suoraan Pispalanharjulle. Pyykkipuistossa kannattaa poiketa, sieltä näkee kauas, ison maiseman, lavean järven ja metsiä. Kummatkin sitä sinisempiä mitä etäämmäs katsoo. Puiston männyt ovat muodoltaan sellaisia, että tuulen aavistaa silloinkin kun on tyyntä.

Pyykkipuistossa matka jatkuu edelleen harjua pitkin, kummallakin kyljellä seuralaisina järvi ja taivas. Harjun laella kaupunki ei tunnu vieläkään kaupungilta, tuntuu että halutessaan voisi kohota lentoon ja häipyä minne tahansa.

Pyynikillä pääsee taas metsään, voi poiketa rauhalliselle kalliontöppäreelle tai laskeutua rinteeseen ja kävellä muinaisrantaa, jonka Yoldiameri muovasi harjuun tuhansia vuosia sitten. Poluilla saa usein astella rauhassa, vaikka keskusta on jo aivan lähellä. Sen huomaa parhaiten äänimaisemasta, mutta vieläkään kaupunki ei vyöry yli – jalkojen alla on yhä neulasia.

Sitten harju taipuu kohti Ratinansuvantoa. Kohta on aika irtautua, hengittää syvään ja astua kaupunkiin, puikkelehtia hälyssä ja vilinässä. Vielä on kuitenkin Eteläpuisto, vaivihkaisen saapumisen päätepiste, suuret puut, varjoisat sopet, lehvien takana vilkkuvat aallot.

Eteläpuiston läpi kuljen hitaasti. Sen sanotaan olevan osa ekologista käytävää, jota luonnonvaraiset eläimet voivat hyödyntää kaupungin halki kulkiessaan. Maan alla suikertavat juuret, taivaan yli ojentuvat oksat, ne ovat suonia jotka yhdistävät keskikaupungin, ihmisten maailman, suurempaan maailmaan.

Kun lopulta erkanen puistosta ja ekologiselta käytävältä asfaltille, olen huomaamatta tullut kaupunkiin. Ympärillä on kovia pintoja ja kiirettä, mutta takana kahisee ja havisee.Tuulen ja puiden ääni on ehtinyt vallata tajunnan ja kulkee mukanani sinnekin, missä vihreää on vain katukivien saumoissa.

Pyykkipuiston, Pyynikin ja Eteläpuiston jäljiltä kävelen keskustassa kevyesti. Ei tämä niin suuri kontrasti olekaan. Metsäkauris ja palokärki ovat yhden käytävän päässä.

 

Kuva: Marko Ojala

 

 

Hyvää syksyä, Eteläpuisto!

Kirjailijat Kirsi Kunnas ja Jaakko Syrjä elokuisella piknikillä Eteläpuistossa

Kesä on täyttymässä, ja tämä blogi alkaa valpastua syksyyn. Eteläpuiston ystäville viime kevät herätti toivoa. Viime vuosi kunnallisvaaleihin asti oli meillekin työteliäs ja odottava. Ennen vaaleja jännitimme. Tunnelmat vaihtuivat toiveikkuuteen, kun  yhä enemmän uusia puiston puolustajia astui esiin.

Kesäkuussa koimme helpotusta kun uusi pormestariohjelma tuli julki. Tärkeintä on, että kaupunkimme tunnisti ja tunnusti puiston arvon. Siitä on kiittäminen kaikkia kantaa ottaneita ja asiasta keskustelleita. Puiston suojelu jatkuu. Pormestariohjelman termi ”puistomaisuus” on moniselitteinen. Tavoitteemme on historiallisen puiston säilyttäminen aitona puistona.

Kesällä ihmiset kulkivat puistossa keventynein mielin, ihailivat puiden lomasta kimaltavaa järven selkää. Rentoutuivat puiden siimeksissä. Nuoriso urheili puiston kentillä. Oli vesiurheilua rannassa, koirankasvattajaa ja monenmoista tapahtumaa, soittoa ja laulua.

Tampereella tapahtuu jatkuvasti paljon. Päätetyt asiat menevät eteenpäin. Eteläpuiston ystävinä odotamme nyt syksyä toiveikkaina. Haluamme luottaa siihen, että sydämemme ja keuhkomme, Eteläpuisto, saa elää. Se merkitsee neljän vuodenajan vaihtuvin värein sykkivää elämää havunvihreän Pyynikin (maailman korkeimman soraharjun!) rinnalla kaupunkilaisten terveydeksi. Eteläpuistoa tulevaisuudessakin suojaava linjaratkaisu olisi kulttuuriteko tulevien polvien ja täällä vierailevien hyväksi

Kansallisen Kaupunkipuiston tavoitteeseen soisi Tampereen, pohjoismaiden suurimman sisämaakaupungin, pyrkivän. Kaupunkipuistostatus osoittaisi, että olemme oppineet arvostamaan ainutlaatuista maisemaperintöämme.